Lastenkirjapäivä 2012: ”Story That The Whole World Told”

Vuonna 2012 lastenkirjapäivän teeman ja julisteen toteutti Meksikon IBBY-osasto. IBBY Finland järjesti seminaarin Suomen lastenkirjakaupassa.

Päivän teema oli kirjailija Francisco Hinojosan käsialaa: ”Once upon a time, there was a story that the whole world told .” Vuoden 2012 lastenkirjapäivän julisteen kuvitti meksikolainen kuvittaja Juan Gedovius.

IBBY Finlandin Lastenkirjapäivän 2012 tapahtuma

Kuvitellaan, että lapset eri puolilta maailmaa kirjoittaisivat yhdessä sadun. Millainen satu siitä tulisi? Suomalaiset lapset aloittaisivat sadun, ja lapset eri maista jatkaisivat samaa satua omilla äidinkielillään. Mitä näin kirjoitetusta sadusta syntyisi? Mistä lapset haluaisivat kertoa? Entä mitä me ehkä voisimme oppia maailman lasten tekemästä sadusta?

IBBY Finland ry juhlisti kansainvälistä lastenkirjapäivää maanantaina 2. huhtikuuta Suomen lastenkirjakaupassa, Helsingissä. Tapahtumassa julkaistiin satu, jonka eri puolilla maailmaa olevat lapset ovat yhdessä kirjoittaneet kansainvälisen lastenkirjapäivän kunniaksi. Satu on aloitettu IBBY Finland ry:n toimesta suomalaisessa yläkoulussa, ja sitä on jatkettu useiden eri järjestöjen avulla eri puolilla maailmaa. Satu on vieraillut myös Meksikossa, joka toimii tänä vuonna kansainvälisen lastenkirjapäivän isäntämaana. Tapahtumaan osallistuneet lapset saivat yhdessä osallistua sadun kuvittamiseen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s